Elephant

This has got to die. Minä säikähdin vasta kun tajusin kuinka paljon heissä on yhteistä. Yhdennäköisyys, tottakai. Heidän nenänsä ovat erittäin verrattavissa ja silmät ovat eri sävyä vain yhden asteen verran. Vaaleat hiukset kerrostuvat päälaelle. Ruumiinrakenne heillä on sentään erilainen, kaksoisolento olisi jo liian pelottavaa. Persooniltaan he eivät ole edes lähelläkään samaa, hän on aivan liian myrskyisä ja omituinen.

Well this has got to stop. Heillä molemmilla oli tapana kiusata suudellessa. Tulla aivan lähelle, muttei kuitenkaan. Vetäytyä pois ja hymyillä hieman. Minä reagoin aina samalla tavalla. Loukkaannuin aivan vähän ja nauroin kuitenkin ja loppujen lopuksi kiskonut väkisin suudelman jos toisenkin. Minä rakastin vain käpertyä ja kuunnella hengityksen ääntä.

This has got to lie down. Sinä kävelet sisään ja tuntien päästä ulos koskematta minuun kertaakaan. En itsekään hipaise sinua edes vahingossa. Me juomme rutiininomaisesti kahvit ja minä etsin jotain elämääkin mielenkiintoisempaa pöydän pinnalta. Me emme osaa keskustella. Emme ole koskaan osanneetkaan. Ei, ei minua mikään vaivaa. Väsyttää vain. Sinä nyökkäät ja hyväksyt tämän. Salaa toivon, että et antaisi vielä periksi ja kysyisit vointiani vielä kerran.



With someone else on top. Et sinäkään tätä halua. Valheet ovat muuttuneet valkoisista jo sinipunaisisen sävyiksiksi. Minun valkoiset lakananani ovat kuin se tyttö, joka makaa kadunvarressa kädet polvien ympärillä hakattuna ja raiskattuna. "Alushousut väärinpäin", niinkuin Marla Singer sanoisi. Naiset menevät naimisiin valkoisissa, koska se kuvasti historiassa viattomuutta, joka perustui entisaikoina neitsyyteen. Tosin nykyisin harva menee neitsyenä naimisiin, mutta rakkaus on viaton. Minun valkoiset lakanani ovat syyllisyydestä mustelmilla. Raiskatuthan syyttävät usein itse itseään.

Well you can keep me pinned. Minulle sanottiin joskus, ettei minulle kelpaa kukaan. Minulle kelpaisi varmasti kuka vain, kunhan minä kelpaisin itselleni. Minä tunnen itseni lähes läpikotaisin, mikä on jo edistysaskel sinänsä. Minä haluan vain liikaa.



It's easier to tease. Tänään minä nukuin koko päivän. 10 tuntia yöllä, päivällä nelisen tuntia lisää. Loput vietin unen ja valveen rajamailla sohvalla kipuillen ensi maanantaita kaksi päivää etukäteen. En ole kuullut sinusta kahteen päivään, enkä tiedä mitä teet. Sinä olet olemassa jossain ja yhteiskunnan mukaan minulla olisi velvollisuus olla tietoinen tekemisistäsi. Minä nostan maljan luovuttamiselle.

But you can't paint an elephant
quite as good as she

(kuvat elokuvasta Closer)

i wish i was the last thing on your mind before you went to sleep

Mä hukutan itseäni. Nimittäin liikaan ajatteluun. Käytän päiviä ajattelemiseen. Kaiken muun ajattelemiseen kuin mikä oli järkevää. Ranskantunnilla ajatukset harhailee, biologiassa ne valuvat pöydän alle ja viestinnän kurssiltakin ne kävelevät ovesta ulos.

Mietin vastausta yhteen kysymykseen; Mitä kuuluu?
Kuuluu, ei kuulu kuitenkaan. Ehkä korkeintaan Kate Nashia, Tegan and Saraa tai ehkä Jamie Cullumia. Tänään kun kotiuduin Tessan sweet sixteeneiltä kävin vuokraamassa 3 elokuvaa (The Fountain, Little Miss Sunshine ja My Blueberry Nights) ja hautauduin sänkyyn peiton ja tyynyjen kanssa. Päätin hemmotella itseäni, koska mä niin harvoin pääsen viettämään aikaa mun itseni kanssa. Ja ihan tosissaan, mä olen mielestäni niin hyvä tyyppi että mä viihdyn paremmin kuin hyvin näin.

Näissä olosuhteissa mä olen välttänyt valvomista, tuloksetta tosin. Nukahtamisen vaikeus on ehkä se, että mä pelkään joutuvani kahden kesken mun ajatuksieni kanssa. Siksi vuokrasinkin leffat, että mulla on häiriötekijöitä jotka kiinnittää mun huomion muualle. Mulla on taas olo, että haluaisin vaan kävellä liikennevaloissa kun sataa.

Vuosi sitten kesällä mä kirjoitin kiveen nimikirjaimet ja tekstin sen alle. En millään muista mitä siinä alla luki, mutta muistan miksi ne sanat oli siinä. Niiden piti odottaa vuosi eteenpäin viime kesään. Ne odottikin ja kaipasivat, mutta minä tein odotuksesta lopun ja hylkäsin juuri sen mitä olin niin pitkään havitellut. Mun päätökset oli kaikinpuolin oikeita, mutta kuka haluaa oikeita valintoja? "Ei ole oikeita valintoja, on erilaisia valintoja" luki jossain kirjassa minkä nimeä en muista.

Tänään mä olen kauempana sinusta kuin olen koskaan ollut. Tänään sinä jaat kylpyammeen satojen kilometrien päässä, etkä naura minun teinihumalalleni kun teen lumienkeleitä t-paidassa. En minä sinua halua takaisin, minä vaan en osaa vaihtaa kaistaa. Sinä olet siinä kun minä katson häntä silmiin ja olen varma että tämä on normaalia. Minä vuodan yli kaikesta tästä hiljaisuudesta joka vallitsee kun hän ei tiedä mitä sanoa silloin kun minä yritän kakistaa ulos jotain mitä hän voisi kaivata.

I wish I was your favourite girl,
I wish you thought
I was the reason you are in the world
I wish I was your favourite smile,
I wish the way that I dressed
was your favourite kind of style

I wish you couldn't figure me out,
But you'd always wanna know what I was about
I wish you'd hold my hand
when I was upset,
I wish you'd never forget
the look on my face when we first met

I wish you had a favourite beauty spot
that you loved secretly,
'Cause it was on a hidden bit
that nobody else could see
Basically, I wish that you loved me,
I wish that you needed me,
I wish that you knew when I said
two sugars, actually I meant three

I wish that without me your heart would break,
I wish that without me
you'd be spending the rest of your nights awake
I wish that without me you couldn't eat,
I wish I was the last thing on your mind
before you went to sleep

tein löydöksiä vanhoista runovihoistani

Muistaisitko sä vielä vuosien jälkeenkin
Että minä silitin sut uneen iltaisin
Että mä rakastin sua enemmän
Kuin Jumala on koskaan rakastanut maailmaa

Sinä jäit juuri sille kohdalle jossa maailmat kohtasivat
Ja jäit katsomaan ohilipuvia päiviä taivaanrantaa vasten
Kuin et saisi niistä kiinni
Sataviisikymmentä purppurapurjeista laivaa

Sinussa oli monta syytä enemmän kuin minussa ikinä
Kaikessa siinä surrealistisuudessa, mitä minä olisin valmis nimittämään totuudeksi
Kirjoita se minulle, minä pyydän kauniisti

Loppujen lopuksi maailmat jättivät sinut keskelle muovimattoa
Josta oli liiankin helppo pyyhkiä pois
Jopa murheen likaisenharmaat jäljet

Välillä tunsin, että sinun mielesi oli lian liukastamassa maassa
Odottamassa löytäjää joka saisi myös pitää

Hän oli nainen korkeissa koroissa
se, jolla oli rakkautta tuntemattomilta miehiltä enemmän
kuin taivas olisi hennonnut antaa
Hamettakaan ei ollut säädyllisyyksien mukaan
savuava marlboro huolellisesti lakattujen kynsien välissä

Heihei
Hyvää matkaa

En nosta käsiä
En vilkuta sinulle

Mene pois ja hae Saksasta
Kultakiharainen tyttö,
Joka nauraa kun kutitat sen napaa

Joka nauraa

Heihei
Älä käänny enää takaisin
kasvosi ovat kuitenkin näkemisen arvoiset
enkä minä tosiaan ole sen arvoinen

We dance inside this tragedy

Joutilaana olo sekä pitkään nukkumiset ja syksy sai mulle taas perinteisen mietiskelykauden päälle. Ei - syysmasennusta en pode koskaan. Mä rakastan syksyä kaikin puolin ja mä en osaa kuin nauttia siitä.

Mä aloitin lomani Mannerheimin lastensuojeluliiton kokouksella ja illanvietolla toimistolla + jatkoilla. Jatkot oli oudoimmat missä mä olen koko elämäni aikana ollut. Yleensä bileissä ihmiset tuntuu vähintään tanssivan poikkeuksetta pöydillä. Tässä tapauksessa kuusi henkilöä vietti yön istumalla keittiönpöydän ääressä keskustelemassa syvällisiä. Kaikki aiheet käytiin sokrateksesta (josta mä en tosiaan osaa keskustella) toisten analysointiin.

Pelottavinta oli varmasti kierros, jossa jokainen sai kertoa avoimesti oman mielipiteensä ja analyysinsä kaikista pöydän ympärillä olijoista. Keskustelu kesti yhteensä varmaan 3 tuntia ja se oli jännittävää, pelottavaa ja vapauttavaa. Kaikkia aina kiinnostaa mitä muut ajattelevet (vaikkei kaikki sitä myönnäkään) ja kerrankin siitä puhuttiin. Varmasti pientä sensuuria tapahtui mutta suurimman osan sensuurista poisti alkoholi. Tässä tosin on tärkeää tehdä selväksi keskustelun henki, eli se on rakentavaa, ei tarkoituksella loukkaavaa. Jokainen on mukana omalla vastuullaan.

Nyt mä odottelen kipeänä sängyssä, että mä selviäisin mun flunssasta ensi maanantaihin mennessä. Silloin mä vihdoin ja viimein nousen koneeseen kohti Luxemburgia. Tätä mä olen odottanut kolmisen kuukautta ja nyt kun se on näin lähellä niin mä en osaa sisäistää lähtöä. Mutta pakko sanoa että edes kolmen päivän irtiotta kuulostaa parhaalta mahdolliselta, nyt ei nimittäin jaksaisi kestää ihmisiä ympärillä juuri ollenkaan.

Put your swords away, I'm already down
The higher we both climb
The further we fall

Now we're under looking up into the floor
And burn each other though we're dying for more
We're stuck on this dysfunction, we love it to our death
We celebrate destruction by lighting up this bed

You can take your love away
But don't you ever leave me alone
Burn the ghosts we've carried home

Annabelle

Märkä asfaltti kantaa bensiininkatkuista hajua makuuhuoneeseen ja hän istuu sekaisien lakanoidensa seassa aamuviiden karattua kellon viisareista. Enää 57 minuuttia ja 34 sekuntia herätyskellon korvia raastavaan piipitykseen, joka porautuu suoraan aivoihin. Hän oli oppinut pelkäämään herätyskelloaan. Odotus jatkuu. Odotus siitä, että sinä kävelisit sisään kantaen kahta voisarvea ja kahvia, jonka tuoksu tarttuu niin helposti nenään kiinni. Tähän mennessä ovi on pysynyt kiinni ja ainoat toivoa antavat askeleet kuuluivat sille onnettomalle miehelle yksi kerros ylöspäin.

Hän - tähän asti tunnettu nimellä Annabelle - oli muuttunut vain yhdeksi kasaksi särkeviä jäseniä liian monista levottomista öistä katse katossa. Hän pystyi muistamaan puukaton jokaisen uurteen ja kuvion, nimeämään sen jokaisen kaarteen tuossa puussa jonka sielu revittiin joskus sen lehdistä irti. Toisinaan hän nukahti uneen, jota ei voi edes kutsua uneksi ja heräsi taas tarkistamaan pulssistaan oliko todella elossa vai oliko hän luullut nukkuvansa ja todisti juuri omaa olemassa olemattomuuttaan. Toisinaan hän nousi auringon yrittäessä kutittaa kasvojen herkintä kohtaa, kun taas oli päiviä, jotka jäivät tyynylle lojumaan yhtä säälittävinä kuin ennenkin. Ei, hän ei ollut masentunut, eikä hän myöskään ollut sairas. Hän oli täynnä sanoinkuvaamatonta ikävää, sellaista, joka palaa takaisin pieninä palasina muistoja. Sateesta, joka kasteli teidät valkeina kesäyönä. Annabelle tarkasteli asiaa monelta kantilta ja totesi sen jopa järjettömäksi - miten sade voi jättää niin suuren muiston, sillä miltä kantilta asiaa katsookaan, ei voi väittää etteikö kesät olisi liiankin sateisia. Joten sinä palasit hänen mieleensä useammin kuin ikinä tiesit.

Tänä aamuna Annabelle huomasi aamun olevan hiljaisempi kuin aiemmin. Äänet olivat kadonneet kovin kauas ja se tuntui merkitsemättömällä tavalla epätodelliselta. Hän rekisteröi tiedon muistiinsa, keräsi lakanoita viereensä kuin ihmisvartaloksi ja nosti kätensä niiden ympärille. Hän olisi halunnut tuntea pehmeää ihoa karheiden lakanoiden sijaan tai omaansa, niin kosketusherkkää ihoa, joka hamusi pientä hipaisua. Ajatukset pyörivät pienessä, värivaloja tihkuvassa karusellissa tämän pään sisällä ja joku pieni lapsi huusi tämän päivän olevan juuri se päivä, kun Annabelle jaksaisi nousta. Annabelle punnitsi vaihtoehtoja ja otti tuon pyöreäposkisen lapsen sanoista vaarin, nousi, ja keitti kahvin pienelle keittiönpöydälle, jonka ääreen mahtuisi kaksikin istumaan. Hän oli jo pitkän aikaan ollut se, joka tuijottaa pöydän toista kahvikuppia, jossa on jo kylmäksi jäähtynyttä kahvia ja kasa menetettyjä mahdollisuuksia. Hän hymähti ja lisäsi mukiin maitoa ja yhden sokeripalan, jos se maistuisi sinulle niin paremmin. Mutta kahvi pysyy kupissa.

Varpaita palelee. Kylmiä väreitä kulkee pitkin kehoa, varpaista kaularankaan ja käsiä pitkin takaisin. Viisainta olisi jättää villasukat jalkaan ja ikkuna auki, mutta hän sulkee ikkunan ja hetken harkinnan jälkeen viskaa rikkinäiset villasukat tuolille. Hän ei keksinyt niistä hyötyäkään, joten miksi säästää haittapuolia kun ne eivät tee muuta kuin kiipeile syvemmälle sisään ja jätä jälkeensä onkaloita kuin omenakoverrin. Annabelle ei tosin ole ikinä pitänyt omenista.

she found chanel for her rage

Rikoin siis lupaukseni järkevästä postauksesta viime viikolle. Korvaan tämän esittelemällä mun uudet rakkauteni, eli silmälasit! Viiden elefantin kokoinen kiitos instrumentariumin kaksi yhden hinnalla -tarjoukselle, joka pelasti elämäni. Tähän mennessä en ole edes harkinnut piilolinssien hankkimista, vaikka mulla on ollut silmälasit jo reilu 1,5 vuotta. Mä vaan niin tykkään silmälaseista ja näytän alastomalta ilman niitä. Ja kun mulla on niin vähän vahvuuksia näissä, niin tarpeen tullen voin olla ilmankin jos tulee tarvetta.

Mutta tässä nämä mussukat on!
1. Mun Chanelit. Ette voi edes kuvitella miten kivalta sana "chanel" tuntuu kielen päällä. Luksusta luksusta :-------------)


+ mukana tuli söpö kotelo!


2. Mun Dieselit niiden 55DSL -mallistosta.



Tänään tajusin myös, että enää 17 päivää kun lähden Luxemburgiin edustamaan Suomea EU:n nuorten paneeliin. Mutta samalla tajusin, että mä en tiedä Luxemburgista YHTÄÄN MITÄÄN. Joten otin tavoitteeksi ottaa vähän selvää, mihin olen menossa kunhan saan koeviikon hoidettua alta. Eilen oli ensimmäinen koe, saksaa, valitettavasti. Kusin sen täydellisesti ja jännitän että meneekö edes läpi. Mun piti alkaa tsempata saksassa, en mä sitä ole kuin 5 vuotta jo tässä lukenutkin. Mutta iskä sanoi, että mulla on asenneongelma :-------------(

Okei - saksa on mun mielestä yksi rumimpia kieliä mitä tiedän. Se on niin järkyttävää sönkötystä. Mutta mä ihan tosissaan yritin onnistua sen kanssa. Toisaalta, jos mä en selviä lukion ensimmäisestä A-saksan kurssista ni en luultavasti tule lopuissakaan pärjäämään. Siihen taitaa jäädä mun saksanopiskelu.

Top models

Tänään tein mallikeikkaa Mannerheimin lasdtensuojeluliitolle. Niiltä tuli uusi nuortenvaatemallisto, jota kävin vähän esittelemässä. Kuvaukset oli Circus Helsingin tiloissa VR:n makasiineilla. Käytettiin yhtä seinää kuvaustaustana ja sen vuokra maksoi yli 200 e! ihan järjetöntä.


Kulissit olivat betoniseinä, kaikenlaiset ketjut roikkumassa katosta ja todella korkeat rakennustikkaat. Kädet tuli kipeiksi kun mut pistettiin pitkäksi aikaa roikkumaan sieltä portailta. Mutta pitää sanoa, että oli hauskaa olla kuvattavana! Jos olisi kroppaa niin lähtisin mallin hommia tekemään tuosta vain.
Tässä Juuli poseeraa kuvaajalle;


Ja tässä Anette


Kun löytyi vapaa-aikaa, otettiin meidän omilla kameroilla vähän kuvia ja chillailtiin.

Tuunasin tuon NY-paidan eilen yöllä, mitä tykkäätte?

Saan oikeita kuvia joskus itselleni ja lupaan pistää niitä tännekin näytille sitten.

Kuvaukset loppuivat kolmen maissa, jonka jälkeen lähdin vähän kiertelemään kauppoja ja löyin täydellisimmät korkkarit ikinä<3>

So take your fast car and keep on driving

Mä en ole koko kesänä tehnyt melkein mitään mitä olin suunnitellut. En käynyt suomenlinnassa, enkä linnanmäelläkään. En ollut koko yötä ulkona, en syönyt edes irtojäätelöä. En opetellut skeittaamaan. En aloittanut parempia elämäntapoja. En käynyt katsomassa taloa, jonka haluan jonain päivänä ostaa (kyllä olen löytänyt sellaisen. Helsingin ydinkeskustasta). En nähnyt niitä ihmisiä, jotka halusin nähdä. En käynyt mäkkäripiknikillä (mäkkiruokaa puitossa). En käynyt päiväristeilyllä.

Ihme kyllä, ei edes haittaa. Kesä on ollut oikein mukava. Monet asiat on jäänyt tekemättä, koska monet yläpuolella olevista suunnitelmista tein erilaisessa elämäntilanteessa. Osa vaan jäi tekemättä. Ainoa mikä kaduttaa on, etten nähnyt tarpeeksi kavereita. Tuntuu, että nykyisin vaan lupaillaan että mennään kahville "joku päivä". Milloin on se päivä? Kolmen vuoden päästä? Sitten aina päivitellään, että huh huh, että eipä olla taas nähty. Melkein hävettää kun ei mitään ole saanut aikaiseksi.

Mutta myös se harmittaa ettei skeittausta toteutettu koko kesänä vaikka vielä keväällä luvattiin, että niin tehdään. Missä meni pieleen?

Kun aamuisen ruohon tuoksu on kadonnut iholta

ja sinun kevyet hengityksen äänet niskasta

minä olen sitä kosteaa hiekkaa jota jää jäljelle laskuvedestä

Sinä piirsit minuun jälkiä unelmista kaukana pilvien rajassa

piirsit äärettömyyden symboleja ja ruiskaunokkeja

Enkä minä voinut muuta kuin vuodattaa suolavettä iholle

kun etelätuuli käänsi sinut minua vastaan

kadottaen sinusta kaiken sen mitä minä luulin sinusta tietäväni

Ja nyt minä odotan nousuvettä pyyhkimään

nuo typerät kukkaset ja kaiken sinusta

en minä sinua koskaan tuntenutkaan

Mahdollisesti kaivan omaa hautaani

... mutta ei voisi olla onnellisempi olo!

Kun koulut alkaa, niin mun ensimmäinen lukuvuoteni on luultavasti aika sekopäinen. Olen nimittäin ylibuukannut itseni ihan täysin. :--------------)

Ensimmäisen lukuvuoden ohjelma

- 35 kurssia (ensinnäkin mä en koko ylä-asteen aikana lukenut kokeisiin 30 min enempää, joten tästä tulee hullua)
- ajattelin hakea koulun lehteen
- ... ja tutoriksi
- ... ja ehkä oppilaskuntaan
- Mannerheimin lastensuojeluliiton vapaaehtoistoiminta
- EU:n Youth Panel (54 nuorta 27:stä maasta tekee nettiturvallisuustyötä, luxemburgiin lokakuussa! + muita hommia paneelin puolesta)
- harrastukset (tanssi ja hot jooga)
- kaverit
- lupauduin tässä hoitamaan tutun tutun lasta silloin tällöin

... ja kaikenlisäksi tein tässä työhakemuksen :----------------)


Olen hullu, pakko myöntää. Saa nähdä onko mulla kaiken tämän jälkeen ees ystäviä. Musta tulee eristäytynyt työnarkomaani. Kuulostaa upealta!

Kävin tänään katselemassa itselleni uusia silmälaseja AH! Specsaversiltä suunnittelin käyttäväni kahdet yksien hinnalla -tarjouksen ja hankkia kahdet lasit.

voi ja kiitos mulle tämä asukokonaisuus!

Kaikki vaatteet on topshopista =)

ja jos mä jotain rakastan, niin se on tuo Marc B:n laukku! herranjestas se on ihana

Rinnoista ryntäisiin

Pitkin kesää olen siirtynyt järisyttävästä laiskuudesta pukeutumisen suhteen tälläytymiseen, joka on vienyt puolitoista tuntia. Huomasin tätä koulukaipuuta toteuttaessani, että mietin jatkuvasti kivoja asukokonaisuuksia kouluun. Lähipäivinä olen myös pyörinyt Helsingissä erityisen laittautuneena, ostanut kuukauden sisään kolme Trendi-lehteä ja viettänyt normaalia enemmän aikaa nettikaupoissa. Minulla on jopa soma retro-hame työn alla ja ompelukone on ollut pöydällä jo jonkin aikaa.


Tänä iltana olen selaillut rakkaita Trendi-lehtiäni miljoonannen kerran ja pohtinut tyylikysymyksiä. Näitä ovat mm.



- Kummat ovat mukavammat rinnat, koko 80A vai 80C?
- Onko kauneusleikkaukset okei?
- Miksi britit ja ranskalaiset ovat niin kauniita?
- Miksi haaremihousut ovat in vaikka ne näyttävät siltä, että olisi kikkareet housuissa?
- Miksi ystäväni voi syödä rajattomasti metripizzaa ja pysyä hoikkana ilman urheilua, mutta minä en?
- Miksi naiset pitävät aina suutaan auki levittäessään ripsiväriä?
- Miksi koskaan ei tunnu olevan tilanteeseen sopivaa laukkua/takkia/farkkuja/yms?
- Miksi Johanna Tukiainen rinnoistaan huolimatta ei ole yhtään naisellinen?
- Miksi naiset ovat niin tyhmiä (minä mukaanlukien ja Ellen DeGeneres listasta poistaen) että käyttävät erittäin epämukavia korkokenkiä?
- Miksi kalju nainen herättää niin paljon paheksuntaa?
- Miksi vain Beth Ditto (singer of The Gossip) pystyy olemaan muoti-ikoni, joka on kokoa XXL?
- Tarvitsisinko muka jokaisen ihonhoito tuotteen, jonka minun sanotaan tarvitsevan? KUVITELKAA NYT; puhdistusmaito, erillinen puhdistusemulsio, kasvovesi, ihonkuorinta, ainakin kosteuttava, syväpuhdistava ja kolmas vapaavalintainen kasvonaamio, päivä- sekä yövoide, silmänalusvoide... Olisiko tässä jo kaikki vai unohdinko jonkun?
- Miksi naisilla on enemmän valinnanvaraa pukeutumiseen kuin miehillä? (esim. kauluspaidat, topit, t-paidat, 3/4 osa hihaiset paidat, bolerot, tunikat, paitulit, mekot, hameet, sortsit, caprit, villapaidat/mekot, trenssit, jakut yms)
-Miksi suurin osa kuuluisimmista vaatemerkkien luojista ovat miehiä eikä naisia, vaikka luulisi en olevan toisinpäin? (esim. Dolce & Gabbana, Emporio Armani, Lacoste, Ralph Lauren, Calvin Klein yms)
- Uudelleen, kummat ovat mukavammat rinnat, koko 80A vai 80C?



Tänään olisin löytänyt ihanat farkut 21 eurolla (norm. hinta 70 e) ja suloisen farkkukynähameen 16 e (norm hinta 55 e) mutta minä voin ylpeänä ilmoittaa, että KERRANKIN kävelin pois ostamatta niitä. Tämä on mulle varsin epätavallista, mutta kerrankin päätin vastustaa kiusausta!


Ja eiköhän 80A ole aivan yhtä hyvä kuin 80C kunhan pysyy ylpeänä kupeissaan.

Kanasalaattia, korvapuusti, jäätee sekä varis (vai harakka)

Korvapuusti on mahtavaa. Varsinkin kun se on iso korvapuusti. Olen siis onnellinen, että Tessa houkutteli mut syömään osan sen salaattia ja mussuttamaan korvapuustia Café Javaan (vaihteen vuoksi). Parasta oli melkein se, että kävin itse siellä toissapäivänä, mutta Tessa pisti paremmaksi. Se oli poistunut samasta paikasta pari tuntia aikaisemmin sen mummon kanssa ja teki kahvilaan jo toista visiittiä. Tessan kanasalaatti olisi ollut täydellinen ilman mozzarellaa ja kermaviilikastiketta, mutta söin sitä silti ja mekkoni sai osansa kermaviilikastikkeesta.





Juuri totesin kaverille, etten erota varista harakasta (ei erottanut hänkään). Mutta pointtini oli, että seuraamme liittyi tämä kyseenalainen lintueläin, jolla oli pelottavat jäänsiniset silmät. Niin oli myös kivannäköisellä työntekijällä biltemassa tänään by the way.

Mutta päivän asennerikkain ihminen on tässä! Tämä mies kulki keskellä Hakaniemeä tuo säälittävänkokoinen mankka olallaan luukuttaen iskelmää ja laulaen kovaäänisesti mukana. Tälle ei voi kuin taputtaa. Vartijat kyllä seurasivat tarkkaan, että herra levylaulaja poistuu katukuvasta mahdollisimman nopeasti.

Kävin uudelleenkuvaamassa mysteeri-Jeesuksen postilaatikosta, koska se jäi häiritsemään. En toki vietä kaikkia päiviäni Kalliossa (jokatoisen vain).



Lisäksi käytiin Tessan kanssa UFFilla, joka aiheutti sen että myöhästyttiin bussista ja odoteltiin seuraavaa puolisen tuntia. Mut oli ihanaa löytää tämä keinonahkatakki sieltä. EI, en ostanut sitä. Mulla vaan oli samanlainen kun olin pieni ja siihen kuului vielä samaa kangasta olevat nahkahousut. KYLLÄ - järkyttävä asukokonaisuus, mutta siihen aikaan olin siitä tavattoman ylpeä. UFFilla oli kahden euron päivät ja harkitsin tämän takin ostamista ihan nostalgiamielessä, mutta jätin ostamatta.

Loppuillan olen syönyt järkyttävän kasan punaviinimarjoja, kiistellyt siitä kumpi on parempi (hesburger vai mc donald's), katsellut äidin kanssa kasarihittien musiikkivideoita ja tapellut siitä, että saan katsoa Muodin huipulle -sarjan päätösjakson ensimmäisen osan. Voitin muuten sen tappelun.

Tajusin tässä, että olen alkanut saada otetta vihdoinkin kaikkeen. Olen melkein ylpeä kaikesta mitä oon tajunnut viimeisen kahden päivän aikana. Sanni-Kaisan kanssa puitiin kaikki kriisit vielä ennen kuin se lähtee Saksaan viikoksi, en tiedä miten selviän kun se on poissa.

Kiitos,

haen särkylääkettä että pään saisi vielä lepoon

Piilotettu Jeesus

Päiväni on ollut varsin säälittävä. Aloitan mun päivän klo 00:00:sta josta valvoin noin puoli viiteen tuijottaen seinää ja syömällä suklaata sekä lukien Trendi-lehteä. Käytin myös hetken aikaa ihmissuhdekiemuroiden selvittämiseen, vaikka ei ne paljoa selvinnytkään.

Tämän jälkeen nukuin puoli yhteen (joka tekee unimäärästäni 8 tuntia), jonka jälkeen nousin ja suuntasin suihkuun. Tuli järisyttävä laittautumisolo ja kiskaisin lempimekon päälle, jossa on muuten maailman rasittavimmat napit koska niitä on vaikea laittaa kiinni, saati sitten saada auki.

Tämän mekon tarina on sinänsä hassu että ostin tän samalla kerralla kun ostin rippimekkoni. Vannotin äidille, etten halua mustaa mekkoa ja mentiin Zaraan. Ja sittenhän kävelin KAHDEN mustan mekon kanssa sieltä ulos. Hups. No musta on aina tyylikäs, eikö niin?

No mutta, lähdin klo 15:03 bussilla Helsinkiin ja päädyin päämäärättömästi vaeltamaan iki-ihanaan Kallioon. Kallio on ehdottomasti yksi ihanimmista asioista Suomessa. Siellä on kaikki ja se on jotenkin niin ihanan raihnaisen näköinen. Kävelin ympäriinsä puolitoista tuntia ja törmäsin herra Pelle Miljoonaan KOLMESTI eri puolilla Kalliota. Tuntui että aina kun käännyin jostain kulmasta niim Pelle pöllähti sieltä. Ei se väärin ole.

Kuvailin Kalliota ja kun katsoin kuvia koneelta, niin huomasin erään asian mitä en kuvatessani edes tajunnut. Löydättekö postilaatikkoon piirretys Jeesuksen? Kun olin tarpeeksi kauan pyörinyt ympäriinsä ajattelemassa menin kiskomaan naamaan yhden Cafe Mochan Café Javaan. Salla-Serena liittyi seuraan ja jutusteltiin hetki tyttöjen juttuja ja lähdettiin töihin Mannerheimin Lastensuojeluliitolle. Niin minähän olen vapaaehtoisena MLL:llä verkkotukarina (kavereiden kesken Verkk@rina). Valvottiin chattia aiheesta tyylit, idolit ja media mutta koko chatti luisui vähän käsistä.

Baby you have become my addiction

I'm so strung out on you

I can barely move

But I like it

And it's all because of you

Sateenvarjovallankumous

Tänään on vihdoinkin se kaunis päivä kun aloitan blogin - TOISTAMISEEN. En nimittäin kestä enää miljoonia kehotuksia aloittaa postailut. Aina sanotaan että kolmas kerta toden sanoo, mutta ajattelin kerrankin pysyä päätösessäni.

Blogistani tulette jatkossa löytämään hellyydenkipeitä tunteenpurkauksia, materialistisia halujani, senhetkisiä rakkaudenkohteitani (niin eläviä kuin elottomia), satunnaista runoutta ja järjettömän paljon kaikkea täysin järjetöntä.

Ajattelin odottaa blogin aloittamista siihen asti kunnes minulla olisi edes jotain asiaa. JA TÄSSÄ SE ON;
minulla on järkyttävä ikävä mun kumisaappaita!

Haluan siis sadetta, paljon. Kiitoksia.



Nämä syötävän suloiset Primasta hankitut kumisaappaat ovat odottaneet kaapissa jo aivan liian kauan. Haluaisin jo vihdoinkin päästä ulkoiluttamaan kullannuppujani ja muutenkin purkamaan mieltäni sateeseen pitkien kävelylenkkien muodossa. By the way, mä en tarvitse sateenvarjoja mukaan.

Tomorrow's another day
and I'm thirsty anyway

so bring on the rain

Sateen lisäksi odotan koulun alkua. Uskokaa tai älkää, mutta mä en kestä tätä lomailua enää. Oon jo pitkään kituuttanut tässä olotilassa, koska syksyllä alkaa niin paljon kaikkea mukavaa mitä en jaksa odottaa. Uusi koulu (Tikkurilan lukio, Kallion ilmaisutaidon lukio ei näet tiedä mitä menetti), Euroopan Unionin Youth Panel mikä tietää reissua Luxemburgiin lokakuussa ja ensinnäkin uudet kuviot ja uudet kasvot. Olen ollut viimeisen vuoden niin täynnä tätä samaa vanhaa, ettei mikään muu voisi kuulostaa paremmalta. Kolmisen viikkoa enää, niin pääsen taas työhön käsiksi.

Selvä, tässä oli kauan odotettu ensimmäinen (selväjärkinen) postaukseni. Jatkoa odotellessa. Vaikka tätä ei kyllä VIELÄ kukaan lue.

Kiitoksia.