And I wonder if I ever cross your mind

Sinä lähdit jättäen ovet raolleen
ja tuuli kulkee niistä sisään ulos sisään ulos
kun oma hengitykseni kaikuu seinältä toiselle
ja lämmin vesi on loppu
läpiveto saa minut nuhaiseksi, muistathan

tunnustellen tätä totuutta
muistellen märkiä lehtiä syyskuussa
koristen hän eli noita päiviä

ja nyt hän hymyilee viidenkymmenenviiden neliön sisällä,
jossa suomuiset vangit kiertävät lasista vankilaa

voi kuinka onnellinen saan olla,
että hän vei sen rullalaudan mukanaan
en nimittäin kestäisi tuota inhoa,
jota ei voi tuntematonta kohtaan edes tuntea

if a golden train came to take you away, would you go or would you stay?

Pieni tyttö seisoo pitkähkön miehen vierellä hymyillen, siirtää levottomina heittelehtiviä kiharoita tuulen vierittäessä ne kasvoille. Hän hyppelehtii junalaiturilla hihitellen ja vilkutellen jollekin junassa istuvalle. Olen varma, että noista kukin koristelluista kengistä kuuluu napsahteleva ääni, joka odottaa.

Juna liikahtaa.

Tasainen kiihtyvyys saa alkunsa kun sen ulkopuolinen voima kitkan vastustamana painaa rautakasan liikkeelle. Tapahtumaketjun aikana kiitän jotain suurempaa voimaa, etten kuule junan ulkopuolisia ääniä, kurkkua kuristaa. Tämä henkinen kivitys saa alkunsa. Tyttö ottaa aavistuksen etumatkaa ja juoksee junalaiturin reunaa pitkin huiskuttaen vasenta kättään vimmatusti. Hymy loistaa ja silmät kipuavat matkustajan luokse. Junan vauhti nopeutuu edelleen, pikkuruisen kasvojen ilme kokee muutosta. Juoksussa näkyy epätoivo, hymy haalistuu ja silmien lävitse puskee ikävä. Jalat tikkaavat kivistä tietä kiinni, mutta niin kuin me kaikki tiedämme, aika ei odota. Raiteet nielaisevat junan kuin kärsimättömän joen virtaukseen.

Askeleet pysähtyvät ja pienet kyynelkanavat aukeavat.

Ja sinä vain toteat;
"Sen takia pitää aina kävellä ennen kuin juna lipuu pois.
Muuten joutuu katsomaan kun joku oikeasti lähtee"

Vettä hengitysteiden lävitse

Olkapäät huutavat hien lävitse hiertävää punoitustaan
ja lämpö yrittää hallita henkistä kaaosta

Kai minä tosiaan kaipaan sinua useammin kuin myönnän
ja tosiaan, minua huvittaa tämä asioiden kulku tähän suuntaan
josta kumpikaan ei vielä ole varma pitävänsä
Meillä on askelia tallessa jo varmasti kymmeniä tuhansia
kyyneliä muutama, valintoja tasan neljä
Enkä minä vieläkään osaa katsoa tarpeeksi ymmärtäen

Ja tosiaan, aurinko palasi takaisin
(kaikesta huolimatta)
minä yritän saada sinut pitämään raitiovaunujen kolinasta
ja ehkäpä opin myös aavistuksen rohkeammaksi