What happens in Pasila, stays in Pasila
Tosiasia on, että mitä tahansa ikinä tapahtuukaan missään maailman kolkassa, se ei koskaan jää sinne. Olipa kaikki suljettujen seinien sisällä tai ei, se piiloutuu mattojen alle, kiipeää seiniä pitkin karkuun, luikkii varjona ovesta. Ne piiloutuvat aina hetkeksi, jonka jälkeen ne raahaavat itsensä käsien varassa piiloistaan raskailla otteilla.
Mustelmani olivat muuttuneet vaaleankeltaisiksi, jossa oli aavistus vihreää. Ne kiersivät käsivarsiani niin, että näin vähintään yhden niistä jatkuvasti. Mulla oli edelleen tuulta hiuksissa ja hän ei edelleenkään osannut pitää suutansa kiinni oikeissa paikoissa. Sanoinkuvaamaton vahingonilo leviää minuun joka kerta kun hän näyttää noita kasvoja, joista paistaa läpi se tekaistu suru. Hän vain istuu kotona silittämässä noita surupukuja omiin hautajaisiinsa, joissa hän on kunniavieras - tietenkin. And nothing else matters, hän sanoi ja minä nauroin päin surukasvoja.
Tosiasia on se, että vaikka kuinka salaa koskettaa, niin jokainen pienikin kädenliike painautuu myös jonkun muun tärykalvoihin tai se kirjaillaan silmille. Kuinka hauskaa onkaan tehdä lupauksia salaisuuksista (oletko varma ettei verivala olisi tehokkaampi?), joita ei jakseta vaivautua pitämään enää loppupeleissä.
Ja silti ensimmäistä kertaa sinä ihan tosissaan puhuit minulle.
No comments:
Post a Comment