Ei, minä en hyväksy utuisen sinisiä kynsiä

En mä uskonut että sinussa olisi naista
karistamaan tupakanjälkiä ja aamuyö martineja

Sinullahan oli se kissa, jolla oli harvinaisen kierot silmät
sen aikeista puhumattakaan
ja joka yritti puoliväkisin selän päälle nukkumaan

Kerroin, että minusta tulisi toimittaja
ja että veisin sinut Koreaan
Sinä nauroit ja kehotit kokeilemaan saparoita
mutta minusta ne näyttivät jotenkin lapsellisilta
Kävin puolialasti nukkumaan alushousuissa ilman paitaa
mikä oli sinusta rietasta
Emmehän me mistään olekaan samaa mieltä

Kultaseni, sun sukkahousuissa on jäljet siitä
ettet ole aivan kunnollinen

07.02.2009

The noble art of letting go

En pidä siitä,
ettei sääntöjä osata ulkoa
sillä pimeässä aika haihtuu

Sinä rypistät otsaasi ja pohdit mitä sanoa
kun minä kaipaan vain fraaseja kuolemattomuudesta
ja kupillisen lämmittävää

Sormet kylminä kuin ruumiilla
odotan, että antaisit olla

Mä jätin miehen, mä jätin naisen, jätin kissat koirat - kaiken

Minä tulen, menen, katoankin joissain tapauksissa
Kerron kuinka onnellinen olen yksin
kuinka vapauttavaa on potkia pikkukiviä
kun ainoa asia joka minua odottaa kotiin
on öisin kainaloon kipuava kissa

Katsoessasi oikein tarkkaan
näet silti jälkiä olkapäillä, sormenpäissä
lantiolla sekä polvitaipeiden luona
Jälkiä vuoden toisesta päivästä auton ikkunalasin lävitse,
jälkiä hiekasta kengissä, ystävän vinokatosta,
jälkiä rikkinäisestä autoradiosta
sekä totuudesta että viimeiset sanani sinulle tosiaan olivat "niinpä niin"
Kävelen silti noiden vesilammikoiden ohi,
muistaen hänen ääriviivansa sateessa ja muistan viimeisimmälle kerrotut valheet

Yksi suihkaus hajuvettä kaulalle
ja hymyilen peilikuvalleni sylkien verta tulehtuneista ikenistä
Onhan punainen sentään rakkauden väri, mutisen
eikä luottamus ole istunut nurkkapöytääni vieläkään

Viekää minut merien toisille rannoille
nämä vesirajat syöpyvät jään alle
enkä kestä katsella aina vain takaisin pyyhkiytyviä laineita

Excuse me, your standing on my love

Tänään istuimme auringonlaskun aikaan rannalla
kun katseestasi paistoi rakkaus maailmaan,
joka ei rakasta kuin itseään

Kuin tuhat laivaa,
lähti kaipuu meistä avoimemmille vesille
Kaipuu oli yksinäisen miehen katse merelle päin
yön uidessa sisään
Minä katselin sinua taas ja mietin
miten jaksaisin olla vierelläsi
kun en ikinä pääsisi tarpeeksi lähelle

"Katso, kyyhkysiä!"
En ollut varma, olivatko ne kyyhkysiä,
mutta sinä totisesti sait ne näyttämään aivan yhtä kauniilta

There's really no way to reach me

Passiivinen ongelma,
joka on pinttynyt ihoon kiinni

Sytytän savukkeen, vaikkei edes tee mieli
oikeastaan minulla on huono olo,
mutta näin voitan aikaa

Katson tuota vanhaa Tunturia
ja tällä kertaa sinä tiedät varmasti minun kirjoittavan sinusta
On hassua ajatella, että sinä jaksat toistuvasti juosta aikani perässä
ja että minä olen saanut sinut takaisin
Kaikessa tässä järjettömyydessä onnellisin fakta on se,
että sinä seisot tällä hiekkatiellä
vaikka minä jätän niin monta asiaa sanomatta

Mutta vesi on todellista,
eikä virtaus heikkene syksyä kohden

So this is where you are
and this is where I am
somewhere between unsure and a hundred

Olemisen sietämätön keveys

Minä näen sinut usein kalliona
(en siinä ärsyttävässä metafora mielessä, joka viittaa luotettavuuteen ja sen muihin synonyymeihin)
Sinä olet kylmä, otat vastaan kaiken minkä laitan postissa tulemaan
mutta vastakaiku on tilanteen mukaan melko erilainen joka kerta

Sinä olet sydämesi puolesta usein kovin passiivinen
ja tekstit ravistavat sinua hereille enemmän kuin sosiaalinen vuorovaikutus
mutta loppujen lopuksi itkusi tekee sinusta taas enemmän ihmisen
Nämä ovat aikoja, jolloin houkutukset ovat liian suuria
ja minä halkean kahtia siitä, etten voi antaa vastauksia

Hän olisi kaikin tavoin parempi
mutta minä odotan kulisseissa sitä, että ne kaatuvat
ja pelastuksesi sijaan jäisin mieluummin alle
(tähän voisi kirjoittaa kamalan ja siirappisen vertauksen Chilen kaivosmiehistä)

Annathan anteeksi,
surusi saa minut sanattomaksi

Traffic light

Eilen ajattelin merkityksettömästi

miten helppoa minun on astua eteesi kun olen ihmisraunio
miten helppoa minun on myöntää se
miten helppoa sinun olisi ollut kävellä pois
todeta ettei meillä ehkä ole mitään sanottavaa
eikä todellisuus vaan ole meidän käsissämme

Merkityksetöntä on sekin,
että taivaat satavat itsensä alas aika ajoin,
että bussit eivät pysy aikatauluissaan,
että keittolautanen edessään tuo narsisti kääntää keskustelun itseensä,
että lapsi raapii vesirokossa raajojaan

Merkityksettömästi minä ajattelin,
miksi sinä et olisi juuri se,
joka suutelee minua aamuisin?