Hän kietoo hiuksiaan epämääräiseksi keoksi päälaelleen. Minä katselen hänen paljasta selkäänsä hämärän asettuessa makuulle. Hipaisen hänen selkärankaansa ja jatkan matkaa nikama nikamalta, eikä hänen olemuksensa koe minkäänlaista muutosta.
Greoux les Bains hymyilee.
Ikkunalasi on ohut, eihän täällä paksuja lasituksia tarvitakaan. Tuon läpi olisi helppoa paiskata nyrkki ja haavatkin olisivat isoin ongelma, murtumia tuollainen ei aiheuta. Hän mutisee jotain laventelipelloista. Ääni hymyilyttää minua, en siltikään ole kiinnostunut lauseen sisällöstä yhtään sen enempää. Lähestyvä yö janottaa. Katsahdan vesikannuun, arvioin sen olevan hanavettä enkä aio koskea siihen. Emmekä me ostaneet pullovettäkään. Toivon ettei hän suutele minua enempää, muuten meille on luvassa ongelmia.
Hän nousee ja kiskoo puoliksi jalkani alla makaavaa flanellipaitaa itselleen. Hän ei napita paitaa kiinni, istuu korituoliin, antaa savun paeta suustaan kevyenä pilvenä ja vetää polvet rinnan päälle. Eilisen oluet oksettavat edelleen ja aika valuu hitaasti.
Kaikesta huolimatta en ymmärrä hänestä mitään.
En osaa arvioida, milloin hän nojautuu minua kohti painaakseen päänsä olkapäälleni
tai milloin hän tekee saman satuttaakseen minua suutuspäissään (tai humalassa. Silloin hän on hieman aggressiivinen).
"Suklaajäätelö on ainoa asia, mitä rakastan enemmän kuin sinua"
ja kaupanpäällisiksi hiussuortuvan alla naurava hymy.
ja silti minä pelkään kuollakseni, että seuraavat askeleet vievät hänet ulos ovesta.
Greoux les Bains hihittää pahaenteisesti
ja minä rukoilen sadepisaroita
No comments:
Post a Comment