Eniten minä vihaan sitä miten sinä katsoit minua sinä sunnuntaiaamuna. Sitä ajattelemalla minä opin pitämään tyhmistä ihmisistä, linssittömistä silmälaseista ja jopa maksalaatikosta.
Minä muistan kuinka autosi takapenkillä kuuli aivoja raastavaa kitinää ja miltä silmäsi näyttivät kun sinä olit juuri herännyt. Minä tahdoin viettää viikonloppujen aamupäiviä Kallion kirjaston runohyllyjen välissä, juoda mokkakahvia kermavaahdolla lähikuppilassa, varastaa ajatuksistasi yhden jos toisenkin.
Olin väärässä, eniten minä vihaan sitä miten paljon opin sinusta pitämään näin lyhyessä ajassa.
Pakkasin mukaani vielä kolmannet sukat,
sillä nyt oli aika jatkaa elämää
Ihmiset puhuivat auringosta,
joka luki Tšehovia ääneen ja piirsi säteillään lämpöä heidän raajoihinsa,
kaunistivat sitä sanoillaan
Mutta minäpä tiesin yhden kauniimman
ja romutin heidän maailmansa muistolla hänestä,
joka sormillaan hivutti hiussuortuvia huulilta
pakkasen kirvellessä ihoa
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment