"we're so burning in hell if there's a God", she said.

Minä en ole koskaan hallinnut tätä. Jokainen kerta luulen pystyväni tähän, mutta loppujen lopuksi käy aina ilmi etten pysty. Tämä päättyy aina siihen, että minä tuijotan kattoa aamuöisin ja kävelen pitkiä kävelylenkkejä uhmakkain askelin hymy silti tiukasti huulilla.

Minussa taitaa olla rikollisen vikaa
(taidan näet kaivata sinua enemmän kuin laki sallii)

her beauty was not her fault and it was not her only advantage

What happens in Pasila, stays in Pasila

Tosiasia on, että mitä tahansa ikinä tapahtuukaan missään maailman kolkassa, se ei koskaan jää sinne. Olipa kaikki suljettujen seinien sisällä tai ei, se piiloutuu mattojen alle, kiipeää seiniä pitkin karkuun, luikkii varjona ovesta. Ne piiloutuvat aina hetkeksi, jonka jälkeen ne raahaavat itsensä käsien varassa piiloistaan raskailla otteilla.

Mustelmani olivat muuttuneet vaaleankeltaisiksi, jossa oli aavistus vihreää. Ne kiersivät käsivarsiani niin, että näin vähintään yhden niistä jatkuvasti. Mulla oli edelleen tuulta hiuksissa ja hän ei edelleenkään osannut pitää suutansa kiinni oikeissa paikoissa. Sanoinkuvaamaton vahingonilo leviää minuun joka kerta kun hän näyttää noita kasvoja, joista paistaa läpi se tekaistu suru. Hän vain istuu kotona silittämässä noita surupukuja omiin hautajaisiinsa, joissa hän on kunniavieras - tietenkin. And nothing else matters, hän sanoi ja minä nauroin päin surukasvoja.

Tosiasia on se, että vaikka kuinka salaa koskettaa, niin jokainen pienikin kädenliike painautuu myös jonkun muun tärykalvoihin tai se kirjaillaan silmille. Kuinka hauskaa onkaan tehdä lupauksia salaisuuksista (oletko varma ettei verivala olisi tehokkaampi?), joita ei jakseta vaivautua pitämään enää loppupeleissä.

Ja silti ensimmäistä kertaa sinä ihan tosissaan puhuit minulle.

By now you should've somehow realize what you got to do

Minä en kestä vastasataneen lumen ääntä jalkojen alla. Se tuo minulle samanlaisen olotilan, kuin joku saa kynsistä, joita kuljetetaan pitkin liitutaulun pintaa. Lumessa itsessään ei ole sinänsä mitään vikaa, mutta minä rakastan aavistuksen verran enemmän sen alle piiloutunutta kevättä. Kevään voi jo puristaa kuivaksi sulaneesta lumesta ja ripustaa pyykkinarulle aurinkoon. Huhtikuun aurinko kun on maltillisempi kuin heinäkuun. Keskikesä on julmaa iholle, jonka tulisi kestää vielä vuosia eteenpäin. Vasta kun syksy maalaa takapihan punakeltaiseksi, osaan olla tosissaan onnellinen.



Nyt kiristellessäni hampaitani pakkasilmassa lumen sataessa olkapäille, en voi ymmärtää miten sinä katsot minua silmiin etkä näe mitä tässä tapahtuu. Minä lähetän käytökselläni hätämerkkejä, kirjoitan maahan S.O.S. talonkokoisin kirjaimin ja huudan korvasi juuressa ja sinä vain hymyilet takaisin. Teen kaikkeni, mutta en sano mitään. Etkä sinä uskalla kysyä.

Minä tunsin itseni onnellisemmaksi auringon paistaessa silmiin auton huurteisen ikkunan läpi kaiken sen harkitsemattomuuden jälkeen kuin täällä, missä sinä suljet silmäsi ja peität korvasi. Minä lauloin Wonderwallia ääneti ja taputtelin polvia sekä hymyilin en-kenellekään, kun sinä et edes tiedä missä olen. Lumi kiersi peltoja ja se peitteli kuusenoksat. Siniset silmät taustapeilissä saivat minut hymyilemään ja käänsin katseeni taas ikkunaan. En uhrannut ajatustakaan sinulle. Minä lauloin Wonderwallia ääneti. I don't believe that anybody feels the way I do about you now.



Minä nauran. Minä nauran kovemmin kuin koskaan, ymmärtämättömyydestäkin ehkä. Lähinnä kuitenkin siitä, että olen muuttunut sellaiseksi, että saan jopa itseni pelkäämään. Hauskinta on varmasti, etten minä osaa edes kokea minkäänlaista syyllisyydentunnetta. Minä nauran itsekseni ja ajatukseni harhailevat lumienkeleihin, tikapuuportaisiin ullakolle, siihen tosiasiaan että lämpö nousee ylöspäin, kirjapainoihin, kynttilänjalkoihin sekä tosi-tv:n naurettavuuteen. Minä havahdun. Sinä sanoit.

Mitä sanoitkaan?

Mummola

Siinä talossa oli aina kylmä, oli sitten kesä tai talvi. Väitti hän lämmittävänsä sitä ja kyllähän pannuhuoneesta kuului lämpöasteiden ääni, mutten minä sitä koskaan iholla asti tuntenut. Kaikki tuntui niin nurinkuriselta juuri sen seikan takia, että sisätilojen lämpö tuntui karanneen ulos. Ulkona aurinko halasi tiukasti ja talviaikaankin se värjäsi valoa poskille. Sellaista valoa, jonka värin löysi alueen omista postikorteista. Niissä mummeille ja kummeille tarkoitetuissa korteissa oli Provencen auringon keltaista valoa vasten mariininsinisiä laineita ja ikkunaluukkuja.



Jokaisen talon mukana näytti tulevan kaupanpäällisinä sen kodikkuus. Rähjäisimmätkin talot kutsuivat hymyillen sisään. Niiden postilaatikkoihin putoavien vaatekatalogien naiset olivat kurvikkaampia kuin meidän. Ne olivat etelän tavalla kauniita, mutta silti olin kuvitellut ranskattaret sirommiksi.



Kylmässä talossa oli paljon ikkunaluukkuja. Ei niitä tyypillisiä mariininsinisiä, mutta ikkunaluukut kuitenkin. Ikkunat olivat pohjoismaisiin ikkunoihin nähden joko suuremmat tai pienemmät. Kylmää taloa ympäröivät vuoret, joissa on paljon kielekkeitä ja koloja sekä satunnaista kasvustoa. Ne eivät silti ole missään nimessä mahtailevia vuoria, vaan ne kohoavat tasaisesti ylöspäin.

Niitä katsellessa tulee kovin helposti tunne, kuin itse ei aivan riittäisi.

Ja taas minä valun kellaria vaille pohjakerrokseen juomaan salaa kaadettua kolmatta lasia punaviiniä. Poltan liian monta tupakkaa leveällä ikkunalaudalla ja mietin samoja kasvoja kuin kaksi vuotta sitten. Vähemmän naiivi minä, joka valehtelee ettei muista ensisuudelmaansa.

Elephant

This has got to die. Minä säikähdin vasta kun tajusin kuinka paljon heissä on yhteistä. Yhdennäköisyys, tottakai. Heidän nenänsä ovat erittäin verrattavissa ja silmät ovat eri sävyä vain yhden asteen verran. Vaaleat hiukset kerrostuvat päälaelle. Ruumiinrakenne heillä on sentään erilainen, kaksoisolento olisi jo liian pelottavaa. Persooniltaan he eivät ole edes lähelläkään samaa, hän on aivan liian myrskyisä ja omituinen.

Well this has got to stop. Heillä molemmilla oli tapana kiusata suudellessa. Tulla aivan lähelle, muttei kuitenkaan. Vetäytyä pois ja hymyillä hieman. Minä reagoin aina samalla tavalla. Loukkaannuin aivan vähän ja nauroin kuitenkin ja loppujen lopuksi kiskonut väkisin suudelman jos toisenkin. Minä rakastin vain käpertyä ja kuunnella hengityksen ääntä.

This has got to lie down. Sinä kävelet sisään ja tuntien päästä ulos koskematta minuun kertaakaan. En itsekään hipaise sinua edes vahingossa. Me juomme rutiininomaisesti kahvit ja minä etsin jotain elämääkin mielenkiintoisempaa pöydän pinnalta. Me emme osaa keskustella. Emme ole koskaan osanneetkaan. Ei, ei minua mikään vaivaa. Väsyttää vain. Sinä nyökkäät ja hyväksyt tämän. Salaa toivon, että et antaisi vielä periksi ja kysyisit vointiani vielä kerran.



With someone else on top. Et sinäkään tätä halua. Valheet ovat muuttuneet valkoisista jo sinipunaisisen sävyiksiksi. Minun valkoiset lakananani ovat kuin se tyttö, joka makaa kadunvarressa kädet polvien ympärillä hakattuna ja raiskattuna. "Alushousut väärinpäin", niinkuin Marla Singer sanoisi. Naiset menevät naimisiin valkoisissa, koska se kuvasti historiassa viattomuutta, joka perustui entisaikoina neitsyyteen. Tosin nykyisin harva menee neitsyenä naimisiin, mutta rakkaus on viaton. Minun valkoiset lakanani ovat syyllisyydestä mustelmilla. Raiskatuthan syyttävät usein itse itseään.

Well you can keep me pinned. Minulle sanottiin joskus, ettei minulle kelpaa kukaan. Minulle kelpaisi varmasti kuka vain, kunhan minä kelpaisin itselleni. Minä tunnen itseni lähes läpikotaisin, mikä on jo edistysaskel sinänsä. Minä haluan vain liikaa.



It's easier to tease. Tänään minä nukuin koko päivän. 10 tuntia yöllä, päivällä nelisen tuntia lisää. Loput vietin unen ja valveen rajamailla sohvalla kipuillen ensi maanantaita kaksi päivää etukäteen. En ole kuullut sinusta kahteen päivään, enkä tiedä mitä teet. Sinä olet olemassa jossain ja yhteiskunnan mukaan minulla olisi velvollisuus olla tietoinen tekemisistäsi. Minä nostan maljan luovuttamiselle.

But you can't paint an elephant
quite as good as she

(kuvat elokuvasta Closer)

i wish i was the last thing on your mind before you went to sleep

Mä hukutan itseäni. Nimittäin liikaan ajatteluun. Käytän päiviä ajattelemiseen. Kaiken muun ajattelemiseen kuin mikä oli järkevää. Ranskantunnilla ajatukset harhailee, biologiassa ne valuvat pöydän alle ja viestinnän kurssiltakin ne kävelevät ovesta ulos.

Mietin vastausta yhteen kysymykseen; Mitä kuuluu?
Kuuluu, ei kuulu kuitenkaan. Ehkä korkeintaan Kate Nashia, Tegan and Saraa tai ehkä Jamie Cullumia. Tänään kun kotiuduin Tessan sweet sixteeneiltä kävin vuokraamassa 3 elokuvaa (The Fountain, Little Miss Sunshine ja My Blueberry Nights) ja hautauduin sänkyyn peiton ja tyynyjen kanssa. Päätin hemmotella itseäni, koska mä niin harvoin pääsen viettämään aikaa mun itseni kanssa. Ja ihan tosissaan, mä olen mielestäni niin hyvä tyyppi että mä viihdyn paremmin kuin hyvin näin.

Näissä olosuhteissa mä olen välttänyt valvomista, tuloksetta tosin. Nukahtamisen vaikeus on ehkä se, että mä pelkään joutuvani kahden kesken mun ajatuksieni kanssa. Siksi vuokrasinkin leffat, että mulla on häiriötekijöitä jotka kiinnittää mun huomion muualle. Mulla on taas olo, että haluaisin vaan kävellä liikennevaloissa kun sataa.

Vuosi sitten kesällä mä kirjoitin kiveen nimikirjaimet ja tekstin sen alle. En millään muista mitä siinä alla luki, mutta muistan miksi ne sanat oli siinä. Niiden piti odottaa vuosi eteenpäin viime kesään. Ne odottikin ja kaipasivat, mutta minä tein odotuksesta lopun ja hylkäsin juuri sen mitä olin niin pitkään havitellut. Mun päätökset oli kaikinpuolin oikeita, mutta kuka haluaa oikeita valintoja? "Ei ole oikeita valintoja, on erilaisia valintoja" luki jossain kirjassa minkä nimeä en muista.

Tänään mä olen kauempana sinusta kuin olen koskaan ollut. Tänään sinä jaat kylpyammeen satojen kilometrien päässä, etkä naura minun teinihumalalleni kun teen lumienkeleitä t-paidassa. En minä sinua halua takaisin, minä vaan en osaa vaihtaa kaistaa. Sinä olet siinä kun minä katson häntä silmiin ja olen varma että tämä on normaalia. Minä vuodan yli kaikesta tästä hiljaisuudesta joka vallitsee kun hän ei tiedä mitä sanoa silloin kun minä yritän kakistaa ulos jotain mitä hän voisi kaivata.

I wish I was your favourite girl,
I wish you thought
I was the reason you are in the world
I wish I was your favourite smile,
I wish the way that I dressed
was your favourite kind of style

I wish you couldn't figure me out,
But you'd always wanna know what I was about
I wish you'd hold my hand
when I was upset,
I wish you'd never forget
the look on my face when we first met

I wish you had a favourite beauty spot
that you loved secretly,
'Cause it was on a hidden bit
that nobody else could see
Basically, I wish that you loved me,
I wish that you needed me,
I wish that you knew when I said
two sugars, actually I meant three

I wish that without me your heart would break,
I wish that without me
you'd be spending the rest of your nights awake
I wish that without me you couldn't eat,
I wish I was the last thing on your mind
before you went to sleep

tein löydöksiä vanhoista runovihoistani

Muistaisitko sä vielä vuosien jälkeenkin
Että minä silitin sut uneen iltaisin
Että mä rakastin sua enemmän
Kuin Jumala on koskaan rakastanut maailmaa

Sinä jäit juuri sille kohdalle jossa maailmat kohtasivat
Ja jäit katsomaan ohilipuvia päiviä taivaanrantaa vasten
Kuin et saisi niistä kiinni
Sataviisikymmentä purppurapurjeista laivaa

Sinussa oli monta syytä enemmän kuin minussa ikinä
Kaikessa siinä surrealistisuudessa, mitä minä olisin valmis nimittämään totuudeksi
Kirjoita se minulle, minä pyydän kauniisti

Loppujen lopuksi maailmat jättivät sinut keskelle muovimattoa
Josta oli liiankin helppo pyyhkiä pois
Jopa murheen likaisenharmaat jäljet

Välillä tunsin, että sinun mielesi oli lian liukastamassa maassa
Odottamassa löytäjää joka saisi myös pitää

Hän oli nainen korkeissa koroissa
se, jolla oli rakkautta tuntemattomilta miehiltä enemmän
kuin taivas olisi hennonnut antaa
Hamettakaan ei ollut säädyllisyyksien mukaan
savuava marlboro huolellisesti lakattujen kynsien välissä

Heihei
Hyvää matkaa

En nosta käsiä
En vilkuta sinulle

Mene pois ja hae Saksasta
Kultakiharainen tyttö,
Joka nauraa kun kutitat sen napaa

Joka nauraa

Heihei
Älä käänny enää takaisin
kasvosi ovat kuitenkin näkemisen arvoiset
enkä minä tosiaan ole sen arvoinen